lauantai 23. huhtikuuta 2016

Saksasta, mummosta ja pampulaverhoista

Luonnoksista löytyi vielä palasia Saksasta, joten ajattelin palata hetkeksi helmikuuhun ja kirjoitella hieman ajatuksia palasten takaa.

DSC_0255 (2)
DSC_0262 (2)

Saksakodin naapurissa on leipomo, joten aamukuudelta ikkunoista leijaileva tuoksu oli yleensä sen verran herkullinen, että niitä parinkymmenen sentin pullukoita oli lähes mahdotonta vastustaa. Ruisleipään tottuneen massu järkytty hieman viikon pullakuurista, mutta oli se sen arvosta. Peilikuva piti ottaa osaksi siksi, että kortille tallentuis edes yks todiste läsnäolostani Saksanmaalla (missään muuallahan ei sinisiä kasarikaakeleita käytetä) ja osaksi nostalgiasyistä, sillä viime kerralla saman peilin edessä seisoessani en ylettynyt koko peiliin. Toisaalta Tiina 7v:tä taisi peilejä enemmän kiinnostaa vessan hienot pampulaverhot, joista saattoi puolisalaa leikellä pampuloita barbien ruuaksi.

DSC_0317 (2)
DSC_0271 (2)

Kissa (nimeltään Kissa) ja etupihan pöheikkö, jossa karvaotus päivysti siltä varalta, että joku avaisi oven ja tarjoaisi (päivän potentiaalisesti kolmannen) päivällisen. Kissa muuten lähti oman reissuni jälkeen pitemmälle seikkailulle, loukkasi jalkansa ja päätyi eläinkotiin, jossa sille etsitään paraikaa omaa kisumummoa, jonka luona se voisi asua pysyvästi.

DSC_0404 (2)
DSC_0516 (2)
DSC_0446 (2)

Pala vanhaa kaupunkia ja armollinen shoppailuassistenttini alias iskä-parka. Minun ostokset saattoi tiivistää melko pitkälti pyjamiin, suklaaseen ja halpaan kosmetiikkaan, koska minionipökät, kinder buenot ja euron huulipunat nyt vaan on melko lailla parasta just nyt.

DSC_0761 (2)
Uusi kansio (2)5
DSC_0768 (2)

Iskä halus näyttää mulle pari pakollista nähtävyyttä - mie halusin nähdä paikalliset sorsat. Ei löytyny sorsia, mutta pari joutsenta ja noin sataviiskyt lokkia kyllä. Pyysin iskää ottamaan minusta kivan kuvan, laukaisin napsahti kahdesti ja iskä totesi "toinen on varmasti hyvä!". Ja olihan se. Yritän muistaa tämän filosofian seuraavan sarjatulitus-selfiesession kohdalla.

DSC_0402 (2)
DSC_0866 (2)
DSC_0336 (2)

Yhtenä iltana otin tehtäväkseni kävellä läpi lähikadut, pongata tuttuja taloja ja käydä tervehtimässä mummoa hautausmaalla. Tuntui samaan aikaan sekä surulliselta että hassulta - mietin, oliko mummo harmissaan kun tulin vasta nyt ja pitäisikö minun esitellä itseni vai tunteeko mummo minut vielä, vaikka olenkin jo vähän isompi tyttö. Lopulta päätin, että kyllähän mummo varmasti tuntee, koska mummo varmaan näkee sieltä ylhäältä Suomeen asti ja on seurannu minun seikkailuja koko tämän ajan. Lupasin kuitenkin tulla pian uudestaan, sitten tuon kukkiakin. Ja kastanjoita, ne oli meidän juttu.

DSC_0340 (2)
DSC_0344 (2)

Valkoinen yllätys. Lumi ei ole mitenkään epätavallinen juttu tuollakaan, mutta mitenkään jokavuotista se ei ole eikä sitä yleensä ole kymmentä senttiä enempää. Mie näytin naapureille kännykästä kuvia lappitalvesta ja ne näytti vaikuttuneilta ja kauhistuneilta samaan aikaan.

DSC_0835 (2)
DSC_0315 (2)
DSC_0179 (2)

The Kissan lisäksi talossa asusteli vakituisemmin kaksi muutakin kisua, toinen niistä ei uskaltautunut kuvaan mutta näytti töppöjalkaiselta pullealta pilveltä, toinen taas on yläkuvan 18-vuotias paappa. Paappa ei kuullut mitään eikä oikein nähnytkään ja paapan sydämessä oli vika. Viikko kotiinpaluuni jälkeen paappa lähti viimeiselle matkalleen. Ehkä se tapaa siellä mummon, joka leikkii sen kanssa kastanjoilla.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Farkkumekko, -haalari ja -haalarimekko

Monelle farkut ja teeppari on sellanen tuttu ja turvallinen perusvaatekappale, joka on helppo tempasta päälle ja jossa olo on hyvä ja hyvännäkönen. Mulle vastaava vaatekappale on a-linjaset mekot ja farkut puolestaan on se pelottava ja erikoisempi vaatevalinta. Mulla on kyllä jo vuosien ajan aina ollu kaapissa ainaki yks pari siltä varalta, että haluaisin joskus farkkutyttöilyä testailla mutta loppujen lopuksi tartun perusfarkkuihin melko harvoin. Olen karttanu farkkuja niiden puristavuuden, karheuden ja jopa värin takia, sillä jotenkin en ole koskaan syttyny siniselle yhtä paljon ku esimerkiksi punaselle ja keltaselle. Jollain tapaa olen myös pitäny farkkua vähän tylsänä ja turhan klassisena materiaalina minun makuun. Kunnes sitten miekin innostuin farkusta - en tosin ihan siinä perushousumuodossa.

Desktop374

Olen viimisen vuoden aikana hamstrannut kaappiini useampiakin farkkuisia vaatekappaleita: farkkuhame löytyy niin a-linjassa kuin pönkkämallissakin, haalareihin pukeudun noin kolmena päivänä viikossa, neuletakkia korvaan farkkubomberilla ja mekkorekilläkin asustaa useampia farkkukankaisia yksilöitä. Olen vihdoin huomannu kaikki farkun hyvät puolet - se on yleensä lähes sataprosenttista puuvillaa, lämmittää juuri sopivasti, muuttuu käytössä pehmeäksi muttei silti menetä muotoaan, sopii yhteen lähes kaiken kanssa ja kun kaapista löytyy paljon farkkua, on pyykinpesukin hieman näppärämpää (ja ekologisempaa) kuin viiden erivärisen mekon yksittäin peseminen. Farkku on ehkä klassinen, mutta vaatekappaleesta ja yhistelytavasta riippuen se voi olla myös leikkisä ja mielenkiintonen. Ja mie mielelläni olen (tai ainaki yritän olla) vähän leikkisä, vaikka vuosiltani olenki pian lähempänä kolmea- ku kahtakymppiä.

Desktop372

Tiivistetysti vois siis sanoa, että farkku on tällä hetkellä melko jees ja farkkujutut vaatetuksessa hämmentävän omalta tuntuvia (lukuunottamatta yhtä farkkuhameen ketaletta, jonka värinpäästökapasiteetti näyttää olevan ehtymätön ja sitä himpuran henkseliä, joka päättää jäädä jumiin juuri silloin kuin olisi päästävä pissille). Niitä just oikein istuvia, hyvältä tuntuvia ja kivalta näyttäviä perusfarkkuja mie en vieläkään ole löytäny, mutta onhan mulla koko elämä aikaa - jos sellasia nyt joka naisen vaatekaappiin edes tarvii. Tähän maailmaa mullistavaan housulöytöön asti himmailen tyytyväisenä haalarissa ja sinisissä mekoissa. Mites siellä ruutujen takana, onko farkku turva vai kauhistus?

Desktop373

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Suksettomat karvakaverit valtaavat latukahvion

DSC_0946 (2)
DSC_0919 (2)
DSC_0951 (2)
DSC_1011 (2)
DSC_0973 (2)
DSC_1044 (2)
DSC_0731 (2)
DSC_0761 (2)

Vielä vähän lappimeininkejä viime viikolta - tarkemmin sanottuna tiistailta, jolloin nappasin kyytiin yhen karvasen ja yhen vähemmän karvasen kaverin ja lähettiin tassuttelemaan kohti latukahvion munkkeja. Perinteisiin meininkeihin olis toki kuulunu suihkia sinne peltoset jaloissa viuhuen, mutta koska kuulutaan siihen suksettomaan ja yläastehiihtämisen traumatisoimaan kansanosaan lappilaisia, päätettiin käyttää karvaotusta hyvänä tekosyynä (latuja pitempien, toim huom!) metsäteiden valitsemiselle. Ne mielessä siintäneet pullat osottautu lopulta hieman kuivakoiksi, mutta onneksi kaakao oli juurikin niin ällömakeaa ku odotinkin ja karvaotuskin sai osansa eväsnakkien muodossa. Mainittakoon muuten, että oli jokseenkin hämmentävää palata metristen lumikinosten keskeltä kaupungin harmauteen, mutta minut silmät ainaki kiittivät - Lapissa olin nimittäin sokaistua joka kerta ulos astuessani eikä kamerakaan ollut pysyä mukana hankien heijastavuudessa. Täällä harmaudessa onkin puolestaan naputeltu passihakemusta (uusi passikuva sarjassamme räjähtänyt hamsteri) ja fiilistelty kesävaatteita, jotka kaivoin jo kaapin perukoilta hypisteltäviksi. Suomen kesän tuntien saatan joutua tarvimaan sitä passia ennen ku kyseisiä kamppeita pääsen päälleni pukemaan, mutta onpahan ainaki varusteet valmiina. Kivaa viikkoa kaikille, joko teillä on nilkat paljaina ja nahkatakit niskassa?

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Reissulaisen siirtymä kodista kotiin

DSC_0624
DSC_0622

Nousin viikko sitten aamukuuden bussiin kohti Lappia ja eilen raahauduin aamuneljän bussiin, joka kuljetti minut takaisin. Vuorossa oli siis neljännesvuosittainen kodista kotiin siirtymä, josta tälläkin kertaa jäi käteen (ja housuihin ja meikkipussiin ja näppäimistön väliin) iso kasa kissankarvoja sekä seikkailumuistoja, jotka molemmat toivottavasti lämmittävät minua siinä vaiheessa, kun kevätpäissäni jätän jälleen kaulahuivin kotiin ja hytisen liikennevaloissa nenä puolivälissä rintakehää. Vajaaseen viikkoon mahtui lopulta yllättävän paljon: kahvitarinoita (ja -tärinöitä), äitin ruokia ja hillakakkua, poropongauksia, suksettomien latukahvilavisiitti, saksalaisten eläkeläisten extempore tulkkipalvelu, 45 siivottavaa hotellihuonetta, sunnuntaiviiniä, atk-tukihenkilöitymistä, metrisiä lumikinoksia ja kestämättömiä hankia (ja märkiä sukkia), häikimistä, yöajoja ja eksyipä tämä sukkamummo baariinkiin jopa kahteen eri otteeseen (saanko muuttaa asumaan Tuure Kilpeläisen hattuun?). Paluumatkalla tein pitstopin Oulussa, koska Tiger ja Bisketin mustikkapulla. Viime yönä tuhisin kiinni univelkoja ja tänään tein pyhiinvaelluksen Citymarkettiin, koska vaikka lappikodin kyläkauppa onki nostalginen, ei siellä ole maailman parasta fetajuustoa tai huulipunahyllyä, jonka väliin unohtua silloin ku maailma harmittaa ja kengässä on kevään miljoonas kivi. Huomenna on vuorossa kirppiskierros. Oli ja on kivaa olla taas kotona.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Vaatekaapin kevätsiivous

Mulla on ollu viime kuukaudet havaittavissa snadia motivaation puutetta pukeutumisen suhteen, minkä vois päätellä jo siitäki että nämä on minun laskujen mukaan vuoden ekat asukuvat. Hups. Sinänsä se nyt ei ole kummallista, sillä talvi nyt verottaa minun motivaatiota aika lailla kaikesta päikkäreitä ja puikkoilua lukuunottamatta, mutta kuluneena talvena tein kyllä ennätyksen yökkärissä vietettyjen päivien määrässä. Auringonpaisteen tunkeutuessa makkariin jo ennen kasia tuntuu tuntikausien pyjamahenkailu kuitenki jotenki rikolliselta, joten olen nyt sitte ryhdistäytyny ja kaivanu kaapista ihan oikeaaki kampetta. Samalla olen huomannu, että sieltä kaapista löytyy paljon kampetta, joka ei enää oikein tunnu tai näytä minulta. Osaksi siksi, että en rehellisesti sanottuna enää mahdu niihin ja puristavissa pökissä on pikkasen vaikea tuntea oloaan järin mukavaksi, ja osaksi siksi, että mulla on edelleen säilössä yllättävän paljon vaatetta ajalta, jolloin kuvailin minun tyyliä lauseilla "sateenkaari räjähtää" ja "mitä kummallisempi sen parempi". Pidän kyllä edelleen väreistä ja kuoseista, mutten enää halua niitä kaikkia kerralla yhteen mekkoon.

Desktop370

Pukeutumismotivaation esiin kaivaminen aiheutti siis myös pienen inventaarion ja vaatekaappiin kohdistuneen kevätsiivouksen. Vedin syvään henkeä ja heitin kirppiskasaan ne nostalgiset karnevaalimekot ja -hameet, jotka on selvinneet edellisistä inventaarioista "mutta mie tykkäsin tästä joskus niin hurjasti" -verukkeen avulla Joidenki kohdalla teki yllättävän tiukkaa, mutta yritin muistaa, ettei ne mekossa vietettyjen hyvien päivien muistot häviä vaan siksi että me mekon kanssa lähdetään elämässä eri teille. Viikkasin kasaan myös neuleita, jotka ovat edelleen kivoja, mutta joiden akryyliprosentti on niin suuri, että käyttämisen aikana päästellyt kirosanat laskevat kivousprosenttia melko lailla. Kasaan päätyivät myös ne vaatteet, joita kovasti haluaisin käyttää, mutta jotka ei useiden kokeilujen jälkeenkään vain tunnu omalta - valkoiset mekot joita en uskalla käyttää koska olen sottapytty sekä paitapuserot, joissa tunnen itseni ihan wannabe-pankkitätiksi. Lopuksi sovitin läpi jokaikisen vaatekaapin asukin ja kirppiskasasin ne yksilöt, jotka jäi jumiin johonki ruumiinosaan (tapahtui hämmentävän useasti) tai ei muuten tuntuneet mukavilta päällä. Muutaman himppasen kinttanan kisumekon mie vielä jemmasin säästöön siltä varalta, että vielä joskus sattusin sopivassa koossa olemaan (ja koska niistä luopuminen olis todennäkösesti aiheuttanu harmitusta vielä tulevaisuudessakin), mutta tarkotuksena ei ole säilöä kaapissa omaa kasaa viidelle eri vaatekoolle ja harmitella sitten, miten ne kivoimmat vaatteet on aina väärää kokoa.

Desktop369

Kuvituksena näille pohdinnoille kaksi asua, joissa vilahtaa pari kaapista pongattua ongelmallista vaatekappaletta. Henkselihame on ollu mulla yli viis vuotta ja sinä aikana olen käyttäny sitä ehkä kymmenesti, vaikka pidän siitä ihan hirveästi. Hame näyttää tosi kivalle henkarissa ja on mallinsa puolesta tosi kiva, mutta mulla se ei valitettavasti vaan toimi. En osaa käyttää noin tiukkoja hameita, jotka on lisäksi myös niin lyhyitä että joudun jatkuvasti nykimään takaosastoa. Lisäksi hame on polyesteriä, joten talvella se rätisee ja kesällä hiostaa. Se päätyi siis vihdoin kirppikselle. Samoin kävi jalokivikoristelulle neuleelle, joka kai ajatuksena oli joskus ollut kovinkin hyvä, mutta lopulta väri yhistettynä muovitimantteihin oli kuitenkin vähän too much enkä löytäny kaapistani siihen sopivia alaosia. Lisäksi neule on pesuohjeiltaan sarjassamme "hyperhelläkätinen 28,5 asteen pesu viiden metrin päässä kaikista muista vaatteista" eli ihan liian high-maintenance mulle. Illalla menen tyhjentämään kirppispöydän ja tsekkaamaan, löysivätkö nämä sekä muut putkikassitut vaatekappaleet uuden kodin. Tämän jälkeen edessä onkin vain yks haaste: olla sen verran järkevä shoppailija, ettei vaatehuoneessa kasva puolenvuoden päästä uusi kirppisvuori.